Vuosi on vierähtänyt taas nopeasti. Tapaninpäivän kahvipöydãssä lupasin miehelleni ja pojan perheelle keskittyä kuuntelemaan tarkemmin, muistamaan asioita ja harjoittamaan muutenkin aktiivista aivotoimintaa. Sanoin, että onhan minulla vielä 15-vuotta aikaaa ennen kuin täytän 70-vuotta. Sitten tajusin, että 70-vuotta on täynnä jo 5-vuoden päästä. Ja kaikki nauroivat katketakseen. Nauru pidentää ikää. Eli ei mennyt laskuvirhe hukkaan.
Eilen muistelin Hectorin juontamaa musiikkiohjelmaa, jota kuuntelin mielelläni radiosta. Arvelin sen loppuneen pari vuotta sitten. Mies arveli siitä olevan yli kymmenen vuotta. Tosiaan Pop eilen -toissapäivänä loppui vuonna 2014. Mielessä se oli kuin eilen. Vuosikymmenetkin vierivät nopeasti.
Jouluna ja vuodenvaihteessa mieleen nousevat monenlaiset muistot läheisistä ihmisistä. Tänä jouluaattoaamuna klo 4 kohta neljä vuotta sitten kuollut äitini herätti minut ojentamalla unessa tyttöjen tosi lämpimät, valkoiset pitkät villahousut, damaskit. Pitikö hän minua edelleen lapsena, josta piti huolehtia, vai oliko ne tarkoitettu lahjaksi lapsenlapselleni Nette 8-v:lle. Äidilleni oli erittäin tärkeää antaa lahjoja. Tunnelma unessa oli lämmin, vaikka muistan kuinka inhosin kutittavia ja kireitä nilkkoihin asti ylettyviä villahousuja.
Uusi Vuosi tuo tullessaan uusia muistoja. Toivottavasti ne ovat lämpimän merkityksellisiä. Vaikeilta muistoilta ei voi tulevanakaan vuonna välttyä, mutta ne voivat muuttua paremmiksi kun niistä saa puhua ja niihin saa ymmärrystä. Muistot ovat muistamista ja inhimillistä ihmisyyttä. Tunneoppimista. Toivon, että voin ensi vuonna tuottaa läheisilleni ja muillekin pääsääntöisesti mukavia muistoja.
Rauhallista ja Hyvää Uutta Vuotta 2026!
Karviossa 31.12.2025
Tarja Saharinen
