”Ei ole häpeä, ettei tiedä; häpeä on, ettei kysy”, sananlasku Lähi-idästä
Häpeän historiaa
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu häpeä. Häpeää on käytetty pitkään rangaistuksena ja osana kirkkokuria. Tällaisia kirkollisia häpäiseviä sanktioita olivat joutuminen kirkon keskelle sijoitettuun häpeäpenkkiin, oven lähellä olevaan jalkapuuhun, seisomaan kirkon ovella tai julkirippiin. Eräs lievä häpeärangaistus oli joutua kirkossa jumalanpalveluksen ajaksi istumaan erilleen muista papin antaessa saarnastuolista varoituksen. Torille sijoitettu häpeäpaalu liittyi yleensä maallisen esivallan toimeenpanemiin häpeärangaistuksiin. Häpeärangaistukseen saattoivat tuomita sekä maalliset että kirkolliset tuomioistuimet. Kirkollisten sanktioiden tarkoituksena oli saattaa syntinen takaisin uskonyhteisön jäseneksi, kun taas maalliset häpeärangaistukset pyrkivät leimaamaan ja eristämään. Suomessa nämä rangaistukset poistettiin käytöstä vuonna 1894, kun uusi rikoslaki astui voimaan.
Häpeärangaistus tarkoittaa julkisen nöyryytyksen tuottamista siihen tuomitulle. Rangaistuksen oleellisin osa on yhteisön pilkka, ei ruumiillinen kipu tai eristäminen. Tällaisten sanktioiden varsinainen kohde ei ollut rikollinen itse, vaan rangaistusrituaalia seuraava kansa. Häpeärangaistuksien tarkoitus oli ennaltaehkäistä rikollisuutta.
Eteläpohjalaisille häpeärangaistus oli hyvin ankara rangaistus. Vuonna 1770 laihialainen Matti Sorvari kärsi mieluummin 11 paria raippoja varkaudesta, ettei joutuisi istumaan jalkapuussa kirkon eteisessä.
Häpeän tunne ja siitä vapautuminen
Häpeä on jokaiselle ihmiselle tuttu tunne ja osa elämää. Se muistuttaa siitä, ettei kukaan ole täydellinen, ja jokainen epäonnistuu joskus. Häpeän tunne hyvänä ja suojaavana tunteena kertoo siitä, että minulle on merkitystä sillä, mitä muut ajattelevat ja tuntevat. Häpeävä ihminen pystyy tuntemaan syyllisyyttä. Hyvä häpeä auttaa ihmistä käyttäytymään sopivalla, empaattisella ja kunnioittavalla tavalla toisia kohtaan sekä noudattamaan lakeja. Häpeällä on monet kasvot: se pakottaa ja herkistää ottamaan huomioon ympäristön vaatimukset, toisaalta se voi lamaannuttaa ja latistaa ihmistä yksilönä.
Liiallinen häpeän tunne estää ihmistä olemasta oma itsensä tunteineen ja tarpeineen. Se estää ihmistä ilmaisemasta itseään ja itselle tärkeitä asioita. Häpeän tunne kääntyy itseä vastaan, mikä näkyy itsetunnon romahtamisena ja minän lamaantumisena. Seurauksena voi pahimmillaan olla omasta identiteetistä luopuminen tai liiallinen riippuvuus toisista. Häpeä peittää alleen hyvät tunteet ja estää nauttimasta normaalista arjesta. Sisäisen häpeän kääntyminen toisia vastaan näkyy häpeäraivona, toisten häpäisynä tai mitätöimisenä. Häpeän kääntymisestä toisia vastaan on lukuisia surullisia esimerkkejä.
Jo aivan pieni vauva etsii yhteyttä toiseen ihmiseen jokeltelemalla ja antamalla hymyn. Tavallisimmin ensimmäinen ihminen vauvalle on oma äiti. Jos oma äiti ei anna vauvalleen myönteistä palautetta vaan torjuu hänet, niin ensimmäinen häpeän kokemus on syntynyt. Jo muutaman kuukauden ikäinen vauva tuntee häpeää, jos hänen vastavuoroisuuden pyyntöönsä ei vastata sopivalla tavalla. Tämän kokemuksen toistuessa ihminen alkaa välttää ja pelätä torjutuksi tulemista.
Perheissä, joissa on henkistä tai fyysistä väkivaltaa, pieni lapsi ottaa syyllisyyttä ja häpeää kannettavakseen vanhempiensa puolesta. Siitä saattaa tulla hänelle elinikäinen taakka. Lapsuuden pelot saattavat saada hänet aikuisenakin säpsähtämään kovia ääniä, pelkäämään esimiestä tai toistamaan pelkoja ja tekemään vääriä tilannetulkintoja.
Häpeän tunne ei kosketa vain sitä, mitä olemme tehneet tai sanoneet -vaan sitä mitä olemme. Häpeä lamauttaa ja pysäyttää. Se saa aikaiseksi tunteen siitä, että on kelpaamaton ja huono. Häpeä on vaikea tunne, joka pyritään ohittamaan. Häpeän kokemus voi käynnistää korjaamis- ja välttämispyrkimyksiä. Niitä ovat mm. itseen ja toiseen kohdistunut raivo, ylimitoitetut itsetunnon kohentamispyrkimykset ja toisen mitätöinti.
Elämää kahlitsevan häpeän tunnistaa siitä, että häpeän tunteen pelosta ja välttelystä tulee hallitseva osa elämää ja se vie kohtuuttomasti energiaa. Se rajoittaa käyttäytymistä, omia valintoja ja tekoja. Usein masennuksen, ahdistuneisuuden, itsetuhoisuuden ja syömishäiriöiden taustalla vaikuttaa häpeän tunne.
LYYLI 60v: ”Kunhan saan voimia, heitän häpeäkaapuni pois, sillä olen kyllästynyt sitä kantamaan. Eihän se edes minulle kuulu”.
Häpeän työstäminen alkaa, kun häpeä on tunnistettu ja tunnustettu. Omaan häpeäkokemukseen päästään käsiksi, silloin kun ihminen tunnistaa muistikuviin liittyvän tunteen. On tärkeää hyväksyä häpeä ja antaa aikaa sen käsittelylle. Parhaimmillaan häpeästä kärsinyt huomaa, että ei olekaan niin huono ja arvoton kuin hän on kuvitellut tai hänelle on uskoteltu. Itsestä alkaa löytyä ominaisuuksia, joista voi olla ylpeä. Häpeästä irrottautuessa ihmiselle avautuu mahdollisuus syvempään, tasapainoisempaan ja onnellisempaan, iloisempaan elämään. Vaikeiden häpeäkokemusten käsittelyssä ihminen tarvitsee usein ammattiapua.
Häpeän tunnustaminen toiselle auttaa, mutta häpeän paradoksi on siinä, että paljastumisen kuvitellaan lisäävän häpeää. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu tunteiden salaaminen. Häpeästä puhuminen on vaikeaa, koska silloin saattaa joutua arvostelemaan niitä, jotka ovat aiheuttaneet häpeän. On myös luotettava siihen, että kuuntelija kuuntelee, arvostaa ja ymmärtää. Toisen kanssa puhuminen vapauttaa ihmisen häpeän kokijasta häpeän tarkkailijaksi. Häpeästä puhuminen on samalla häpeän uhmaamista, koska häpeä tuottaa häpeävälle ihmiselle sanattomuutta. Häpeästä kertominen, siitä puhuminen ja sanoiksi muodostaminen rikkoo noidankehän. Kirjoittaminen, luova tekeminen ja huumori voivat avata väylää käsitellä häpeää.
” Ei ole synti olla savolainen, mutta se on iso häpeä”
Häpeä ja työ
Vuorovaikutuksen ongelmat työssä ja työyhteisössä saattavat aiheuttaa työntekijässä häpeän, ahdistuksen ja pelon tunteita. Usein häpeäkokemukset ovat lähtöisin varhaislapsuudessa koetuista tilanteista. Siksi niiden tunnistaminen on hankalaa varsinaisessa, ajankohtaisessa tilanteessa. Esimerkiksi tilanteessa jossa joku katkaisee odottamatta jonkin myönteisen kokemuksemme meitä voi alkaa hävettää, vaikka siihen ei olisikaan mitään todellista syytä. Myös oman puheenvuoron keskeytys voi tuottaa kokemuksen häpeästä. Ihmisestä voi tuntua, ettei oma puhe ole niin merkityksellistä ja mielenkiintoista.
Yhä useammalla sosiaali- ja terveydenhuoltoalan auttajalla ja kasvattajalla on tarvetta oman auttajaroolinsa tarkasteluun –myös sen pimeämpään puoleen. Teologi ja työnohjaaja Martti Lindqvist sanoi aikanaan pimeää puolta alueeksi, jonne joutuessaan auttaja tulee yksinäiseksi ja häpeileväksi. Tällöin syntyy helposti kokemus, että on itse jotenkin poikkeuksellisen paha tai huono. Oman varjonsa tunteminen auttaa tulemaan sen kanssa toimeen -vahingoittamatta muita. Työnohjauksessa jaettu yksinäisyys ja häpeä voivat muuttua yhteyden ja helpotuksen kokemuksiksi. Kenenkään ei tarvitse tulla täydelliseksi, ja työntekijällä on lupa olla rajallinen ja haavoittuva.
Häpeää syntyy myös tilanteissa, joissa oma asema ja turvallisuudentunne ovat vaarassa. Työntekijällä voi olla erilaisia käsityksiä, millainen hänen pitäisi olla omasta tai muiden mielestä. Jos odotus ei täyty työssä ja työyhteisössä, voi seurauksena olla häpeän tunne. Myös esim. uupuminen saattaa aiheuttaa häpeän tunnetta -en jaksanut kaikkea mitä minun piti. Kaikesta tiedosta, osaamisesta ja kehittymisyrityksistä huolimatta työssä joutuu alueille, joissa ei ole täysin pätevä tai itsellä on tunne riittämättömyydestä ja avuttomuudesta. Työn herättämät tunteet koetaan usein järkevää, rationaalista ajattelua häiritseviksi, ja ne pyritään peittämään.
Tiedon, kokemuksen, rakentavan vuorovaikutuksen ja työnohjauksen avulla häpeäkokemukset voivat muuttua. Vaikeiden tilanteiden kertominen ja tuominen yhteiseen tarkasteluun esimerkiksi työnohjauksessa tai muussa turvallisessa tilanteessa, on arvokas mahdollisuus oppia, kehittyä ja vapauttaa omia ja työyhteisön voimavaroja. Kun tunteet on tunnistettu ja nimetty, niitä voidaan käyttää apuna työssä. Hyväksyvällä ja turvallisella työilmapiirillä on tärkeä merkitys sille, että työntekijä otetaan todesta pelkoineen ja tunteineen eikä hänen tarvitse pelätä tulevansa nolatuksi. Ei tarvitse olla täydellinen, aina jaksava ja aina osaava saavuttaakseen hyväksynnän.
Näin korona-aikana vaikeiden tilanteiden ja tunteiden käsittely ja hyväksytyksi tuleminen avuttomuuden ja pelon tunteineen on entistä tärkeämpää. Hyväksyvä katse, sana tai ele on parantavaa.
19.3.21 Tarja Saharinen, Varkaus
Samuel Beckett:
”Always tried
Always failed
No matter
Try again
Fail again
Fail better”
LÄHTEITÄ
Ikonen Pentti & Rechardt Eero: Thanatos, Häpeä ja muita tutkielmia. Helsinki, Yliopistopaino 1994.
Lidman Satu: Häpeän merkityksestä ja hyödyntämisestä rangaistuksissa. Historiallinen aikakauskirja 2002;3, 258–269.
Lindqvist Martti: Auttajan varjo. Otava 1995.
Malinen Ben: Häpeän monet kasvot. Kirjapaja Oy 2003.
Murto Kari: Prosessin johtaminen. Gummerus Kirjapaino Oy 2005.
Oertel Anitta: Häpeän voi kääntää voimavaraksi. Vuoden pappi 2006 Tarja Korpelan haastattelu. Käsi kädessä –lehti 1/2008.
Siltala Juha: Miehen kunnia eli suomalaisen miehen taistelu häpeää vastaan. Otava 1994.
Viljamaa Janne: Hirveä häpeä -Suomalainen häpeä ja kuinka siitä pääsee eroon. Atena 2018.
