Saamelaisten viestiä lainatakseni: ”Kuule meitä, sinä kutsumaton vieras”
19.11.2020 Heinävesi, Karvio
On tuskallista seurata kaivosyhtiöiden toimintaa tällä hetkellä Suomessa. Puhdas luonto ja vedet ovat kohdanneet vastustajan, joka on tuntematon jättiläinen. Kaivosyhtiöt myyvät kaukaisille sijoittajille mielikuvia tuotoista ja Suomen maaperää pala palalta pahasti vanhentuneen ja sinisilmäisen kaivoslain tukiessa prosessia.
Korona-aikana kaupunkien ja taajamien ihmiset ovat lähteneet kansallispuistoihin ihastelemaan näkymiä ja haistelemaan raikasta ilmanalaa. Ihmiset ovat lähteneet vaeltamaan, marjastamaan, sienestämään ja kalastamaan. Vesien, puhtaan ilman, soiden, metsien ja norpan suojelu on todettu tärkeäksi ja kannatettavaksi asiaksi. Paikalliset asukkaat ovat kehittäneet luontoa hyödyntäviä elinkeinoja, kuten luomuviljely, luontomatkailu, kalastus- ja luontoretket sekä erilaiset kurssit. Yhä useampi on halukas palaamaan kotiseudulle lähelle luontoa, jäämään sinne asumaan tai tekemään etätöitä. Vapaa-ajan asuntojen kysyntä ja halu olla järvellä, metsässä, maapalstalla ja luonnossa liikkumassa on kasvanut. Suomen herkkiä ja arvokkaita luontoalueita on suojeltu Natura 2000 -ohjelmalla ja muillakin keinoin. Metsät ja suot on todettu hiilinieluiksi, jotka estävät ilman saastumista. Puhdas kotimainen ruoka on yhä arvostetumpaa. Kotimainen vilja, yrtit ja peruna ovat nousemassa takaisin arvoonsa.
Samalla vakituiset ja vapaa-ajan asukkaat ja maanomistajat pelkäävät kaivosyhtiöiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Maaperää tutkitaan ja kaivosvarausten määrä kasvaa tasaista tahtia ympäri Suomea. Siinä ei paina Lapin hillasuot, tunturit, poronhoito, saamelaisten ikiaikaiset alueet eikä Saimaan norppa, pitkät rannat ja puhtaat vedet tai Heinäveden Aitolammen suolammet, kallioiset marja- ja riistamaastot, luomuruoka, kirkkaat kalavedet, perinneympäristössä asuvat ihmiset tai Lintulan ja Valamon luostarit.
Asukkaat, elinkeinonharjoittajat ja maanomistajat ovat voimattomia ja ihmeissään suuren kasvottoman uhan edessä. Varausalueella ja lähellä asuvilla ihmisillä on suuri huoli kodeistaan, ympäristöstään ja elinkeinoistaan. Vaikea on asua, viljellä, tuottaa puhdasta ruokaa, hoitaa metsää ja eläimiä, marjastaa, kalastaa ja liikkua luonnossa, jos paikalle kaivetaan avolouhos. Vaikea on tarjota puhtaaseen luontoon liittyvää matkailua ja elämyksiä, jos ympäristö on saastunut ja säretty. Esimerkkinä suositusta matkailukohteesta Heinävedellä on Lintulan luostari, joka sijaitsee Aitolammen läheisyydessä eikä Valamon luostarikaan ole kaukana. Myös vapaa-ajan asukkaat pelkäävät luonnon rauhan katoamista ja saasteiden leviämistä ilmaan, maahan ja vesiin. Välillä asia unohtuu arjen askareissa palaten herkästi mieleen ja puheisiin.
Kaivoksen uhka syö voimia ja uskoa tulevaan. Hämmennystä lisää se, että etsintä- ja kaivosyhtiöiden tiedotus on erilaista asukkaille, maanomistajille, päättäjille, medialle ja sijoittajille koti- ja ulkomailla. Lupauksia annetaan, tuleva kaivostoiminta esitetään kullanhohtoisesti ja riskit minimoidaan. Käsitteet ja lain antamat oikeudet kansalaisille ja kaivoksille ovat vaikeasti ymmärrettäviä. Puheissa vilisevät malminetsintälupa, kaivosvaraus ja -valtaus, korvauskäytännöt, luonnon ja ihmisten oikeudet ja kaiken tämän jälkihoito. Valtaus -termi ei ole enää virallinen (Kaivoslain muutos v. 2011).
Esimerkiksi Aitolammella hankalaa on se, että suomaan ja lammen alta löydetty grafiittiesiintymä on köyhä, kiven rikkipitoisuus on suuri ja sulfidisen sivukiven määrä tulisi olemaan valtava. Kaivoksen vaikutusten ja varsinkin pitkäaikaisten vaikutusten luotettava arviointi suojeltuihin vesistöihin, metsään, maaperään, eläimistöön ja elinkeinoihin on haastavaa. Grafiittikaivoksen rikkipäästöt aiheuttaisivat jopa vuosituhansiksi kuormituksen ja pilaantumisen viereisessä Kermajärvessä ja siitä edelleen Heinäveden reittiä pitkin Saimaaseen (Sulkava ja kumppanit 2018). Päästöjen vaikutus kaloihin, järviloheen ja Saimaan norppaan ei varmasti ole suotuisa.
Ihmiset puntaroivat monia muita kysymyksiä. Miksi kaivos keskelle kylää ja vesistöjä? Minne asti pöly ja kivituhka leviävät? Minne kaivoksen epäpuhdas louhintajäte sijoitetaan? Miten kestää melua ja liikennettä? Kuinka moni oikeasti työllistyy pidemmäksi aikaa? Miten etsintöjen ja kaivosten jäljet hoidetaan? Kaikkea ei varmasti korjata eikä pystytä korjaamaan ennalleen. Miten kestää ja mitata pitkäkestoista stressiä ja elämänlaadun heikkenemistä? On muistettava, että puhtaan luonnon positiivinen vaikutus ihmisen mieleen, elämänlaatuun ja kehoon on tutkimuksin todennettu. Jollekin luonto on ainoa henkireikä.
Kaivosliikkeet ovat kiitettävästi lisänneet tietoa asioista ja tuoneet näitä huolia esille, esimerkkeinä Pro Heinävesi, Pro eteläSaimaa ja Ei kaivoksia Suomen Käsivarteen. Suuri yhteinen asia oli kaivoslain saattaminen kansalaisaloitteella eduskunnan käsittelyyn toissa kesänä. Nyt on vuosi aikaa valmistella kaivoslaki ajantasaiseen kuntoon ja kuunnella luonnon ja asukkaiden ääntä ja oikeuksia. Ilmastonmuutosta estämään tarvitaan metsiä, soita, vesistöjä ja kulutusta välttävää ihmistä. Akkuteknologia kehittyy nopeasti, ja suunniteltu kaivos voi olla syntyessään vanha.
Toivottavasti poliittisilla päättäjillä on katse tulevaisuudessa ja siinä, että arvokkain omaisuutemme tuleville sukupolville on puhdas, alkuperäinen luonto. Korkean riskin kaivostoimintaa on vaikea ymmärtää -kuka siitä hyötyy?
PS. Pöydälläni on Fennoscandian Resources Oy:n postissa lähettämä Tiedote 10 / 2020, jossa se ilmoittaa hakevansa kolmen vuoden jatkolupaa malminetsintäalueelle Pitkäjärvi. Aitolampi on tällä alueella.
Kannattaa tutustua ja jakaa eteen päin tätä erinomaista Sulkavan ja kumppaneiden esitystä: https://www.sll.fi/app/uploads/sites/40/2018/12/Leppa%CC%88virta_info_v7.pdfole
Sulkava R., Leppänen J. & Ärmänen J. 2018. Grafiittikaivoksen riskeistä, vaikutuksista Leppävirralla ja Heinävedellä.
Kuvat Heinäveden Aitolammelta ja lähimaastosta 14.11.2020 / Tarja Saharinen
